Ratamestarien mietteitä
Tämän vuoden SM-erikoispitkän matkan radat ja maasto poikkeavat jonkin verran aiemmista vuosista. Rasteja on enemmän ja maasto on paikoin polkurikasta. Alueella kiertää kahden kuntoradan lisäksi osittain sorastettu 8 km metsäpolku, mikä on merkitty liikuntapaikkareittinä. Maaston korkeuserot ovat maltillisia, joskin Seinäjoen seudulle kohtuullisen isoja, vaikka ”aakeella laakeella” Etelä-Pohjanmaalla ollaankin.
Metsätalousalueella kun ollaan, niin myös taimikoita ja tuoreita hakkuualueita löytyy. Uutta vanhaan karttaan nähden on kartoittajien yhtenäinen maastokuvaus koko alueelta ja erillinen lisäys korkeiden suopursujen vihreänä viivoituksena. Osa hakkuista ja taimikoista on merkitty kielletyiksi alueiksi ja niitä on syytä kunnioittaa. Näillä on ollut jonkin verran vaikutusta myös ratasuunnitteluun. Kielletyn alueen nauhaa on laitettu kriittisimmille alueille ohjaamaan suunnistajia oikealle reitille.
Vauhdikasta, mutta vastaavasti paikoin haastavaa maastoa on tarjolla. Parhaita alueita on pyritty käyttämään. Rasteja on paljon, joten muista tarkistaa koodi ja nauttikaa pitkästä suorituksesta.
Radoilla tullaan juoksemaan joissakin sarjoissa jopa ohjeaikojen alle, riippuen vallitsevista sääolosuhteista. Maastosta löytyy erittäin nopeakulkuista osuutta, metsäteitä ja runsaasti polkuja, toki löytyy myös hidaskulkuisia tiheikköjä. Tiheimmät alueet ovat lehtipuiden osalta jo lähes lehtensä pudottaneet. Rasteja ei ole piilotettu, vaan ovat selkeissä paikoissa. Reitinvalintoja löytyy erikoispitkän matkan teeman mukaisesti.
Toivotamme kaikille suunnistajille löytämisen riemua ja hyvää suunnistusmieltä syksyn viimeiseen suunnistuksen SM-kilpailuun!
Ratamestarit Pertti Luuri R1 ja Harri Yli-Ilkka R2
